Perhevapaakiintiöillä voidaan lisätä isien vapaiden käyttöä myös maahanmuuttajaperheissä

Man håller upp en bebis mot blurrad bakgrund på ett sjukhus. Foto: Mostphotos
Kuva: Mostphotos

Maahanmuuttajaisät käyttävät vapaita yleisemmin Ruotsissa kuin Suomessa, mikä johtuu osittain perhevapaajärjestelmien eroista maiden välillä. Lisäksi maahanmuuttajaperheet Suomessa vievät yli kolmivuotiaat sisarukset yleisemmin varhaiskasvatukseen kuin kantaväestön perheet, mikä todennäköisesti kertoo pyrkimyksestä edesauttaa lapsen kotoutumista, ilmenee Helsingin yliopistossa tarkastetusta väitöstutkimuksesta.

Tutkimuksessa tarkastellaan maahanmuuttajaperheiden lastenhoitovalintoja Suomessa ja Ruotsissa laajojen rekisteriaineistojen avulla. Tutkimus on kirjoitettu osittain yhdessä Tukholman yliopiston Sosiologian laitoksen tutkijoiden Ann-Zofie Duvanderin ja Eleonora Mussinon kanssa. Väitöstutkimuksen mukaan perhevapaajärjestelmän yksityiskohdilla pystytään vaikuttamaan perhevapaiden jakautumiseen myös maahanmuuttajaperheissä.

–  Esimerkiksi vapaiden korvamerkitseminen näyttäisi lisäävän vapaiden käyttöä myös maahanmuuttajataustaisilla.  Toisaalta opitut sukupuolinormit näyttävät vaikuttavan myös isien perhevapaiden käyttöön. Tätä olemme päätelleet eri-ikäisinä Suomen ja Ruotsin välillä muuttaneiden isien perhevapaiden käytöstä, Jussi Tervola sanoo.

Myöhemmällä iällä Ruotsiin muuttaneet suomalaistaustaiset isät käyttävät perhevapaita harvemmin kuin nuoremmalla iällä muuttaneet. Toisaalta myöhemmällä iällä Ruotsista Suomeen muuttaneet käyttävät perhevapaita enemmän kuin nuorempina muuttaneet.

– Tilanne pätee myös kun huomioidaan perheiden taloudellinen tilanne sekä maassaoloajan pituus, Tervola sanoo.

 
Maahanmuuttajaperheet hoitavat lapsiaan kotona kantaväestöä pidempään

Aikaisempien kansainvälisten tutkimusten mukaan maahanmuuttajataustaiset lapset osallistuvat muita harvemmin varhaiskasvatukseen, vaikka he hyötyisivät siitä eniten esimerkiksi oppimistuloksilla mitattuna.

-Myös Suomessa maahanmuuttajaperheet ovat kantaväestöä perheitä  pidempään kotona hoitamassa lapsia. Lisäksi pisimpään lastaan kotona hoitavat pakolaismaista tulleet, jotka toisaalta tarvitsisivat eniten tukea kotoutumisessa, Tervola kertoo.


Yli kolmivuotiaissa lapsissa tilanne on päinvastainen

Tutkimuksesta ilmeni, että maahanmuuttajat vievät yli kolmivuotiaat lapset varhaiskasvatukseen kantaväestöä useammin. Tämä on päätelty kotihoidontuen sisaruskorotuksesta, jota maksetaan yli kolmivuotiaista sisaruksista, jotka eivät ole varhaiskasvatuksessa.

– Todennäköisin selitys tulokselle on, että  maahanmuuttajaperheet tietävät varhaiskasvatuksen hyödyt lapselle. Asiaan voi vaikuttaa myös kuntien varhaiskasvatusviranomaisten ohjaus, mutta mitään yleisesti sovittuja käytänteitä ei ainakaan suurimmalla kunnilla ole ollut, tutkija sanoo.

Maahanmuuttajaperheiden lastenhoitovalinnat eroavat monesta syystä

Maahanmuuttajaperheiden lastenhoitovalinnoissa on monia piirteitä ja ulottuvuuksia, joita kantaväestön perheillä ei ole.

Maahanmuuttajaperheiden normit tavallisesta käyttäytymisestä sukupuolen ja lastenhoidon suhteen voivat olla erilaisia.

– Heidän asemansa vähemmistökulttuurin ja –kielen edustajina voi vaikuttaa siihen että he joko haluavat varmistaa oman kulttuurin ja kielen siirtymisen lapselle ja toisaalta sen että lapsi oppisi kantaväestön kielen ja kulttuurin.

Myös maahanmuuttajien työmarkkina-asema on keskimäärin heikompi, mikä osaltaan vaikuttaa heidän lastenhoitovalintoihinsa.

– Tässäkin yhteydessä on hyvä painottaa, että maahanmuuttajat ovat hyvin moninainen ryhmä ja erot maahanmuuttajaryhmien välillä ovat suuria, Tervola toteaa.

Lähteet

Väitöskirja ”Supporting gender equality and integration – Immigrant families’ child care choices in the Nordic policy context” on luettavissa osoitteesta: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/2269. Väitöskirjan tiivistelmä on luettavissa E-thesis -palvelussa.


Kommentera

Fyll i dina uppgifter nedan eller klicka på en ikon för att logga in:

WordPress.com-logga

Du kommenterar med ditt WordPress.com-konto. Logga ut /  Ändra )

Facebook-foto

Du kommenterar med ditt Facebook-konto. Logga ut /  Ändra )

Ansluter till %s